IV Kansainvälinen Paulon sellokilpailu 13.–24.4.2007

Kansainvälinen Paulon sellokilpailu järjestettiin vuonna 2007 neljättä kertaa. Kilpailuun ilmoittautui ennätysmäärä sellistejä, yhteensä 77 kaikkiaan 31 maasta. Näistä 26 valittiin nauhakarsinnan perusteella ensimmäiseen erään.

Kilpailijoiden ohjelmistot sisälsivät itse kootun resitaaliohjelman sekä kolme eri konserttoa. Ensimmäinen erä käytiin Helsingissä Sibelius-Akatemian konserttisalissa. Toinen erä sekä finaalit kuultiin ainutlaatuisesti viidessä eri kaupungissa viiden orkesterin säestyksellä. Toiseen erään valitut 12 kilpailijaa esiintyivät joko Jyväskylä Sinfonian, Kuopion kaupunginorkesterin tai Oulu Sinfonian kanssa, ja kuusi finalistia Tapiola Sinfoniettan sekä Radion sinfoniaorkesterin solisteina.

Kilpailu oli avoin kaikkia kansallisuuksia edustaville 16–33-vuotiaille sellisteille. Ensimmäinen palkinto oli 15 000 euroa ja muut palkinnot yhteensä 27 000 euroa. Kilpailussa jaettiin lisäksi 1 400 euron suuruinen Raphaël Sommer – muistopalkinto sekä Oy Yleisradio Ab:n lahjoittama erikoispalkinto 1 000 euroa.

I palkinto, Andreas Brantelid, Ruotsi/Tanska
II palkinto, Béatrice Reibel, Ranska
III palkinto, Nicolas Altstaedt, Saksa/Ranska
IV palkinto (jaettu), Samuli Peltonen, Suomi ja Janina Ruh, Saksa
VI palkinto, Silver Ainomäe, Suomi/Viro

Lisäksi myönnettiin seuraavat erikoispalkinnot:

Raphaël Sommer -muistopalkinto: Andreas Brantelid Oy
Yleisradio Ab:n erikoispalkinto: Stefano Cerrato, Italia

Tuomaristo

Arto Noras, puheenjohtaja, Suomi
Lluís Claret, Espanja
Min Ja Hyun, Etelä-Korea
Maria Kliegel, Saksa
Ivan Monighetti, Sveitsi/Venäjä
Philippe Muller, Ranska
Leslie Parnas, USA
Martti Rousi, Suomi
Tsuyoshi Tsutsumi, USA/Japani

X