Taiteellisen johtajan tervehdys

”Vuosina 1991, 1996, 2002, 2007 ja 2013 järjestettyjen kansainvälisten Paulon sellokilpailujen voittajien korkea taso on herättänyt laajaa huomiota sellisteissä ympäri maailman. Musiikkikilpailun tärkeä tehtävä on paitsi tuoda esille kilpailujen palkintojen saajia myös tehdä soitinta ja sille kirjoitettua musiikkia tunnetuksi suurelle yleisölle. Ei myöskään pidä väheksyä kilpailuja uusien muusikkosukupolvien inspiroijana.

Viidennen Paulon sellokilpailun ohjelmiston erityispiirteenä oli konserttojen runsaus sekä mukana olevien orkesterien määrä. Kilpailijat pääsivät soittamaan jopa kolmen eri orkesterin solisteina, ja valittaviin teoksiin kuuluvat kaikki keskeiset sellokonsertot.

Niin ikään kilpailulle leimaa antava piirre oli ensimmäisessä julkisessa erässä soitettava resitaaliosuus. Vapaavalintainen ohjelma antaa osanottajille mahdollisuuden tuoda esille sekä omat mieltymyksensä ja tekniset taitonsa että luovan taiteilijan kykynsä konserttiohjelman rakentamisessa.

Seuraava kilpailu järjestetään vuonna 2018. Suunnittelutyö on käynnissä ja kerromme ajatuksistani tulevan kilpailun osalta tuonnempana.

Toivon, että Paulon sellokilpailun ilmapiiri rohkaisee kilpailijamme antamaan parastaan ja tarjoamaan yleisölle mitä korkeatasoisimman ja innostavimman kansainvälisen sellotapahtuman.”

Professori Arto Noras, kilpailun taiteellinen johtaja